Yhdistyksen säännöt
Yleistä
1 §
Yhdistyksen nimi on Suomen Puukkoseura ry. Sen kotipaikka on Fiskars ja toimialue Suomi. Yhdistyksestä käytetään jäljempänä nimitystä ”seura”. Yhdistyksen kieli on suomi.
2 §
Seuran tarkoituksena on vaalia suomalaista puukkoperinnettä, edistää suomalaisen puukkokulttuurin tutkimusta ja tuntemusta ja ylläpitää ja kehittää suomalaisen puukon valmistustaitoa. Puukontekoperinteen jatkamiseksi ja puukkoon liittyvien historiallisten arvojen säilyttämiseksi seura järjestää koulutusta, näyttelyitä ja tutustumis- ja opintomatkoja. Tarkoituksensa toteuttamiseksi seura voi jäsenlehtensä lisäksi toimittaa muitakin aiheeseen liittyviä julkaisuja, sekä järjestää puukonvalmistuksen Suomenmestaruuskilpailuja tai muita aiheeseen liittyviä kilpailuja. Seura pitää yhteyttä muihin alan seuroihin ja järjestöihin Suomessa ja ulkomailla.
Jäsenyys
3 § Jäseneksi ottaminen
Seuran varsinaiseksi jäseneksi sen hallitus voi hyväksyä hyvämaineisen, seuran toiminnasta kiinnostuneen ja sen tarkoitusperät hyväksyvän sekä suomalaisen että ulkomaalaisen henkilön. Ulkomaalaisia jäseniä saa olla korkeintaan 10 % jäsenmäärästä. Varsinaiset jäsenet suorittavat liittymis- ja jäsenmaksun, jonka suuruuden vuosikokous määrää.
Kunniapuheenjohtajaksi voidaan kutsua henkilö, joka seuran puheenjohtajana tai varapuheenjohtajana on tehnyt huomattavan merkittävää työtä seuran tarkoitusperien hyväksi. Kunniapuheenjohtajaksi kutsumisesta päättää seuran hallituksen yksimielisestä esityksestä seuran kokous. Seuralla voi kerrallaan olla vain yksi kunniapuheenjohtaja. Kunniajäseneksi voidaan kutsua henkilö, joka hallituksen jäsenenä tai muuten on tehnyt merkittävää työtä seuran tai suomalaisen puukkokulttuurin hyväksi. Päätöksen kunniajäseneksi kutsumisesta tekee hallitus.
Kunniapuheenjohtaja ja kunniajäsenet ovat vapaat liittymis- ja jäsenmaksuista.
4 § Jäsenen eroaminen/erottaminen
Jäsenyys seurassa lakkaa, kun jäsen
- itse ilmoittaa eroavansa,
- hallituksen toimesta erotetaan sääntöjen tai toimintaperiaatteiden vastaisen käyttäytymisen johdosta,
- erotetaan säännöissä mainitun jäsenvelvoitteen laiminlyönnin johdosta.
Jäsenen, joka tahtoo erota seurasta, on tehtävä siitä kirjallinen ilmoitus seuran hallitukselle tai puheenjohtajalle tai ilmoitettava siitä seuran kokouksessa pöytäkirjaan merkittäväksi. Mikäli kohdassa 2. hallituksen päätös ei ole yksimielinen, voidaan päätös yhdenkin hallituksen jäsenen tai erotettavaksi määrätyn vaatimuksesta siirtää käsiteltäväksi seuraavassa seuran kokouksessa.
Erottamisesta, josta päätetään yksinkertaisella äänten enemmistöllä seuran kokouksessa, on ilmoitettava erotetulle kirjallisesti. Hallitus voi erottaa jäsenen yhdistyksestä, jos jäsen on jättänyt erääntyneen jäsenmaksunsa maksamatta. Seuran jäsenyydestä eronneelle tai erotetulle seura ei ole velvollinen palauttamaan tämän etukäteen suorittamia jäsenmaksuja.
Varainhankinta
5 §
Seura saa varat toimintaansa varten liittymis- ja jäsenmaksuista, lahjoitusten ja jälkisäädösten kautta, anomistaan avustuksista ja apurahoista, järjestämistään rahankeräyksistä ja koulutus-, näyttely- ja arpajaistoiminnasta. Seura voi myös ottaa suoritettavakseen talkooluontoisia työsuorituksia, joista varat tulevat seuran käyttöön.
Hallinto
6 § Yleistä
Seuran päätösvaltaa käyttävät seuran kokoukset ja toimeenpanevana elimenä on sen hallitus.
7 § Hallitus
Hallitukseen kuuluu kahdeksi toimikaudeksi kerrallaan valitun puheenjohtajan lisäksi kuusi (6) jäsentä, joiden toimikausi alkaa seuran vuosikokouksesta päättyen seuraavaan toiseen vuosikokoukseen ja joista puolet on erovuorossa toimikausittain. Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan ja sihteerin sekä ottaa keskuudestaan tai ulkopuoleltaan rahastonhoitajan ja muut tarvittavat toimihenkilöt. Hallitus kutsutaan koolle puheenjohtajan tai tämän estyneenä ollessa varapuheenjohtajan kutsusta. Kutsu toimitetaan joko kirjeitse tai sähköpostilla niille jäsenille, jotka ovat antaneet sähköpostiosoitteensa hallituksen käyttöön. Kokous on päätösvaltainen, kun hallituksen jäsenistä on läsnä puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan lisäksi vähintään kolme jäsentä. Hallituksen kokouksista pidetään pöytäkirjaa.
8 § Hallituksen tehtävät
Hallituksen tehtävänä on seuran kokousten ohjeitten mukaisesti:
- valmistella seuran kokouksissa esille tulevat asiat sekä panna täytäntöön kokousten päätökset,
- johtaa ja kehittää seuran toimintaa sekä toimia jäsenistön yhdyssiteenä,
- hoitaa seuran omaisuutta,
- hyväksyä uudet jäsenet sekä tehdä tarvittavat esitykset erottamisista seuran kokouksille,
- antaa seuran toiminnasta ja varainhoidosta kertomukset vuosikokoukselle,
- edustaa seuraa sekä
- huolehtia muutoinkin seuran asioista parhaalla mahdollisella tavalla ja valvoa sen etua ja oikeuksia.
9 § Toiminnantarkastajat
Seuralla on kaksi toiminnantarkastajaa, joiden toimikausi on vuosikokousten välinen aika.
10 § Seuran kokoukset
Seuran hallitus kutsuu koolle seuran kokoukset ja määrää niiden ajan ja paikan. Kutsu on annettava tiedoksi jäsenille vähintään kaksi viikkoa ennen kokousta joko ilmoituksella Puukkoposti -lehdessä tai seuran internet-kotisivulla tai ilmoituksella jäsenen ilmoittamaan sähköpostiosoitteeseen tai kirjeitse. Seuran kokouksia ovat vuosikokous ja ylimääräinen kokous. Vuosikokous pidetään kesäkuun loppuun mennessä. Ylimääräinen kokous pidetään, mikäli hallitus katsoo sen tarpeelliseksi tai 1/10 seuran äänioikeutetuista jäsenistä sitä hallitukselta kirjallisesti ilmoittamansa asian käsittelyä varten pyytää. Päätökset tehdään yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänestys tapahtuu avoimesti paitsi, jos joku jäsenistä vaatii suljettua lippuäänestystä. Äänioikeus seuran kokouksissa on seuran varsinaisilla jäsenillä sekä kunniapuheenjohtajalla, kullakin yksi ääni.
11 § Vuosikokous
Vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
- Kokouksen avaaminen.
- Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjan tarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa.
- Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä läsnä olevien seuran jäsenten lukumäärä.
- Hyväksytään kokouksen työjärjestys.
- Esitetään edellisen tilikauden toimintakertomus.
- Esitetään edellisen tilikauden tuloslaskelma ja tase sekä toiminnantarkastajien lausunto.
- Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä tilivelvollisille.
- Hyväksytään seuraavan tilikauden toimintasuunnitelma.
- Hyväksytään tulo- ja menoarvio seuraavalle tilikaudelle.
- Päätetään liittymis- ja jäsenmaksun suuruus seuraavan tilikauden ajaksi.
- Valitaan joka toinen vuosi hallituksen puheenjohtaja, jota kutsutaan myös yhdistyksen puheenjohtajaksi.
- Valitaan hallituksen jäsenet erovuorossa olevien tilalle.
- Valitaan kaksi toiminnantarkastajaa ja kaksi varatoiminnantarkastajaa seuraavaksi toimikaudeksi.
- Käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat.
- Käsitellään jäsenten etukäteen kokoukselle esittämät asiat.
- Ilmoitusasiat.
- Kokouksen päättäminen.
Jos jäsen haluaa asiansa vuosikokouksessa käsiteltäväksi on pyyntö asian käsittelemiseksi toimitettava kirjallisena seuran hallitukselle vähintään neljä (4) viikkoa ennen kyseistä kokousta.
Kokouksessa voidaan keskustella myös muista esille tulevista asioista, mutta niistä ei voida tehdä päätöksiä.
Tilikausi
12 §
Seuran tilikausi on kalenterivuosi. Tilit on annettava toiminnantarkastajille vuosittain ennen huhtikuun 1 päivää.
Nimenkirjoittajat
13 §
Seuran nimenkirjoitusoikeus on puheenjohtajalla ja sihteerillä, kummallakin erikseen.
Sääntömuutos ja Seuran purkaminen
14 §
Päätös seuran sääntöjen muuttamisesta on tehtävä seuran kokouksessa vähintään 3/4 enemmistöllä annetuista äänistä. Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttamisesta. Päätös seuran purkamisesta voidaan tehdä kahdessa perättäisessä, vähintään kahden viikon väliajoin pidetyssä kokouksessa, jos 3/4 enemmistö annetuista äänistä kannattaa päätöstä kummassakin kokouksessa.
15 §
Mikäli seura purkaantuu, luovutetaan seuran varat, kokoelmat, kirjasto sekä arkisto sellaiselle rekisteröidylle yhdistykselle tai oikeuskelpoiselle museolle, jonka viimeinen purkamisen päättävä kokous parhaiten katsoo vastaavan seuran toimintaperiaatteita.
16 §
Muilta osin noudatetaan voimassa olevaa yhdistyslakia.